Maailmalta mielen syövereihin

Olen nähnyt reissullani maailmaa eri näkökulmista. Olen nähnyt köyhiä paikkoja, jututtanut paikallisia ihmisiä, lukenut artikkeleita, katsonut dokumentteja, nähnyt valtavien sademetsäalueiden tuhon tupakkaplantaasien ja laittomien kaivosten tieltä, nähnyt metsänkaadon aiheuttaman eroosion, nähnyt minne meidänkin muovijätteet tai UFFin kierrätysvaatteet ovat laittomasti päätyneet, jutellut nuorten kanssa, jotka eivät voi unelmoidakaan opiskelusta, nähnyt korruptoituneen yhteyskunnan alistuneisuuden vallanpitäjiin jne. Välillä olen ollut äärimmäisen turhautunut siitä, miten sokeita olemme maailman ongelmien kanssa ja yhä koitamme uskotella, että maapallo kestää kaiken.

On monia asioita, joista ei edes kehtaisi kirjoittaa, koska tiedän miten vaikea niitä on sulattaa. Olen siitä itse elävä esimerkki. Ei ajatusmaailma muutu yhden ihmisen juttuja lukiessa ja monen asian kieltäminen on ensimmäinen ajatus – varsinkin jos se tarkoittaa, että ajatuksella olisi vaikutusta omaan elämään. 10 vuotta sitten väheksyin ”viherpiipertäjiä”, joiden mielestä maailma pelastetaan kasviksia syömällä. En ymmärtänyt, miksi kasvissyöjälle järjestetään erikoisruokavalio, kun eihän hän ole allerginen lihalle. Ei tullut mieleenkään tutustua eri näkökulmien tutkimuksiin, sillä aivan tarpeeksi monta itselle sopivaa asiantuntijaa ja vaikuttajaa sanoi, että terveydelle on hyväksi syödä monipuolisesti ja liha kuuluu ruokavalioon. Pikkuhiljaa aloin ajattelemaan asian ekologista puolta. 1+1=2 ja alkoi olla päivänselvä asia, että maailman hyvinvoinnin lisääntyessä lihankulutus on noussut moninkertaiseksi muutamassa kymmenessä vuodessa (myös per henkilö mitattaessa) ja meillä ei ole kohta lainkaan Amazonin sademetsää.  Aika helppo päätös jättää pois brasilialainen sisäfile, vaikka se maksaakin vain puolet suomalaisesta. Vuosien prosessin jälkeen löysin myös terveydelliset edut ja sillä tiellä olen (en ole absolutisti, suomalainen makkara käryää grillissä). Samoin on käynyt esimerkiksi jätteiden lajittelussa. 15 vuotta takaperin yksin asuessa koin lajittelun turhaksi, koska tuli ”niin vähän jätettä”. Tänä päivänä sekajätettä taloudessamme ei juurikaan tule, mutta se missä olen asian kanssa tänä päivänä, on vaatinut monen monta välisteppiä. Samoin ajatuksilleni on tapahtunut johtamisessa. Olen ollut avoin uusille näkökulmille ja pikkuhiljaa oppinut. Nykyisillä tiedoilla tekisin monta asiaa eri tavalla myös liike-elämässä. Muutos ei tapahdu kerralla – ei yritystoiminnassa, eikä siviilissä. Olisi hurkastelua ajatella, että pelkästään yksi kirjoitus saisi toisen ihmisen muuttamaan ajatustaan, koska näin ei ole itsellekään käynyt. Jos edes jossain kohdin kuitenkin kasvaa jokin siemen, joka auttaa tai käynnistää sen vuosien ajatteluprosessin, olen iloinen. Pyydän: ennen kuin kiellät koko tämänhetkiset ajatukseni, jotka toivottavasti edelleen kehittyvät ja elävät, nykyisillä tiedoillasi, tutustu asioihin eri näkökanteilta. Vain avoimin mielin voi oppia uutta.

Markkinavoimat

Olen todistanut vierestä, että puhtaat kapitalismin opit unohtavat kokonaan ne näkökulmat, että maailman luonnonvarat ovat rajallisia ja 200 euroa vuodessa tienaavan maatalousyrittäjän neuvotteluvoima on aika tavalla olematon miljardien liikevaihtoa takovaan globaaliin jättiläisyritykseen verrattuna. Jos minä omistan pörssissä osakkeita, haluan niille tuottoa. Varsinkin rahastosäästämisessä tuotot ovat aina ensisijalla, eikä sijoitettavien yritysten toimintatavat. Vaikka miljardiyrityksen johdossa ajateltaisiin, että tuon 200 € vuodessa tienaavan maanviljelijän olojen parantaminen auttaisi omaakin yritystä pidemmässä juoksussa, pörssiyhtiön johto vaihtuu, jos tuloskehitys ei parane lyhyellä aikavälillä. Siksi 200 € tienaavan maanviljelijän tulot voivat tippua 150 € vuodessa (fakta). Onko tuon köyhän epätoivoisen maanviljelijän vika, että perheen leivän toivossa metsää kaatuu suojelualueelta vai onko meidän etsittävä keinoja muualta?

Maapallo on pitkälle tuhottu, kun haluamme pitää kiinni hyvinvoinnin kasvusta – minä myös. Samalla emme halua myöntää, että kaakkoisaasialainen tai afrikkalainen yksilö saisi unelmoida samanlaisesta hyvinvoinnista kuin me Suomessa, koska sitä maapallo ei kestä. Jotenkin pitäisi keksiä liiketoimintaan kasvumahdollisuuksia, jotka säästävät maapalloa. Miten se onnistuu?

Kertakäyttökulttuuri

Mielikuva Intiasta oli suhteellisen negatiivinen ennen vierailua maassa. Aloitimme Keralan maakunnasta ja tajusimme heti, kuinka väärässä ihminen voi olla. Delhin tai Goan kaaoksesta ei ole Keralassa tietoakaan. Maakunta oli esimerkiksi kieltänyt kokonaan kertakäyttömuovin käytön. Pillit olivat teräksestä ja pestiin käytön jälkeen. Veti jalat maanpinnalle saman tien. Tämä näkyi arjessa ja esimerkiksi roskan määrässä luonnossa oli valtava ero moneen muuhun paikkaan. Esimerkiksi Indonesian Sumbawan hakatulla saarella ei ole tarvinnut jätteiden käsittelyprosessia. Ei ole tarvinnut, koska vielä 15 vuotta sitten muovipakkauksia ei ollut ja jätteet poltettiin. Kun tällaiseen järjestelmään tuodaan korporaatioiden kehittämät kertakäyttöpakkaukset, on yhtäkkiä kirjaimellisesti joka paikka täynnä muovijätettä joenuomista kadunvarsiin. Niin täynnä, että siihen turtuu. Kerala oli muutenkin rauhallinen ja luonnoltaan rikas paikka verrattuna monien tuntemaan Goaan.

Voisiko tuosta oppia jotain? Nyt jo näkee paljon ihmisiä, jotka keräävät hedelmät ja vihannekset kestopusseihin. Lihatiskillä tai kalatiskillä harvemmin näkee, että ihmiset toisivat omia astioitaan mukana, joihin tuotteet voisi pakata. En tiedä paljonko kaupalle vuodessa pakkausmuovit ja paperit maksavat, mutta jotain kannustinta tähän voisi luoda. Ainakin positiivinen julkisuus olisi taattu, kun kauppa julkistaa: ”Osta kalafileet omaan astiaasi ja saat kaupanpäälle mehulasin”. Markkinointi keksinee paremman kannustimen.

On hienoa, että esimerkiksi kertakäyttömuovimukien tai pillien käyttöön on alettu kiinnittää huomiota. Mutta ongelma ei ole itse muovi, vaan kertakäyttökulttuuri. Ei sekään ole oikein maapalloa säästävää, että alamme tuottaa valtavia määriä pillejä vaikkapa maissitärkkelyksestä. Jos kertakäyttöpillejä käytetään nykymenolla, jouduttaisiin kaatamaan loputkin Indonesian metsät, jotta saataisiin tarpeeksi viljelysalaa maissille pillejä varten. Vähän sama juttu kuin Nesteen surullisenkuuluisalla palmuöljyprojektilla, jonka myötä valtavia alueita sademetsää on kaadettu palmuplantaasien perustamiseksi.

Avovaimoni kävi toissa kesänä hakemassa Mikkelin torikahviosta kahvia oma kuppi kourassaan. Myyjällä kesti hetken aikaa ymmärtää, ettei sitä kertakäyttökahvikuppia tarvitse nyt kaivaa esiin. Mitä, jos jokainen suomalainen kahvio lähtisi haastamaan toisensa mukaan. ”Oma kuppi matkaan ja saat karkin” tai jotain mielenkiintoisempaa kimmoketta. Yleensä ottaen kertakäyttöpakkausten poistaminen säästäisi maapalloa ja uskon, että tämän aiheen ympärille rakentuu vielä monta hyvää business-kasvutarinaa.

Kasvisruokailu tai vain paikallisesti tuotetun lihan käyttö

Kasvisruokapainotteinen ruokavalio olisi yksi eniten maailman luonnonvaroja säästävä teko. Kehittyväelintarkive.fi -sivuston mukaan suomalaiset kuluttavat lihaa kolminkertaisen määrän verrattuna 60 vuotta taaksepäin. Jos vain herkuttelisimme lihalla silloin tällöin, kuten 60 vuotta sitten, siihen voisi riittää oma paikallinen lihantuotanto. Voisimme jättää soijalla syötetyn, kaadetun sademetsän alueella laiduntavan ja tänne valtameren yli rahdatun brasilialaisen naudan syömättä. Jos kaikki maailmassa söisivät vain kasvisruokaa (mikä tietenkin on utopiaa), käyttäisimme valtavasti vähemmän viljelysalaa, sillä esim. yksi nautakilo tarvitsee kuusi kiloa kasvisproteiinia. Miten sitten saada kasvisruoasta mediaseksikästä? Muistatteko 90-luvun alusta mainoksen maitoa juovasta Teemu Selänteestä? Upposi kuin häkä. Kasvisruoka tarvitsisi idoleita. Huippu-urheilijoita (kyllä, maailman huipulla urheilee paljon vain kasvisruokavaliolla eläviä urheilijoita) tai muusikkoja ei ole tällä puolen vielä hyödynnetty. Jos rakentaisin kasvisruokabrändin, etsisin mukaan suomalaisten idolin. Niitä löytyy, mutta monet urheilijat elävät tämän asian kanssa vielä ”kaapissa”, koska äänekäs vähemmistö (poliitikkojen keksimä termi) on ärhäkkä tyrmäämään.

Aurinkoenergia

Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa löytyi monia paikkoja, joissa sähköverkon rakentaminen ei ole taloudellisesti mahdollista. Sähkö myös tuotetaan monin paikoin ilmastoa saastuttaen. Ilokseni totesin, että aurinkopaneelit olivat löytäneet monen syrjäisen kylän ja kyllähän sähkö elämää helpottaa ja internetin kautta maailma on saavutettavissa. Teknisellä alalla on aina ollut ja tulee olemaan ongelma, että tekniikkaa myyvät tekniikasta kiinnostuneet ihmiset. Aurinkosähkö ei ole poikkeus. Olen ollut mukana myymässä aurinkosähköjärjestelmiä ja ymmärtänyt vasta myöhemmin, että lähtökohdat olivat vääriä. Myimme asiaa lähtökohtaisesti teknisillä argumenteilla ja takaisinmaksuajalla. Mutta ketä kuluttajaa kiinnostaa investointi, jossa takaisinmaksuaika on 20-30 vuotta, vaikka asennus olisi helppo ja invertteri huippulaatua? Miten olisi jotakuinkin näin: ”Amazonin sademetsä tuhoutuu, afrikkalaiset haluavat nousta köyhyydestä ja maailman energiantarve kasvaa, ilmastonmuutos on tosiasia. Mieti, että vajaan 10 000 euron panostuksella sinä et enää rasita maailman luonnonvaroja entiseen malliin. Ja panostuksella pystyt jossain vaiheessa jopa tekemään rahaa säästämällä sähkölaskussa!”. Oleellista pointissa ei ole aurinkosähkö, vaan yleensä ottaen ekologisten ratkaisujen myynnin ja markkinoinnin fokus. Tekniikasta positiivisiin fiiliksiin ja yhdessä maailmaa pelastamaan. Toimisiko?

Vesijohtovedestä kannattava business?

Suomesta löytyy loistavia ideoita, joilla voidaan menestyä samalla kun pelastetaan maapalloa. Satokausikalenteri ja nyhtökaura esimerkiksi. Mutta tähän on pakko tuoda esiin yksi pelottava asia. Suomikin avasi ovensa pullotetun veden pumppaamiselle (https://yle.fi/uutiset/3-11005771). Vaikka tässä korostetaan, ettei muovipulloja käytetä, pakkauksia käytetään kuitenkin. Maailman pullotetun veden markkinat ovat niin valtavat, että niillä rahoilla ratkaisisi helposti valtaosan vesikriisiestä rakentamalla kunnolliset vesijohtoverkostot. Esimerkiksi Afrikan suurimman kaupungin Lagosin 20 miljoonasta ihmisestä suurin osa elää juomakelpoisen vesijohtoveden ulottumattomissa. Aivan vieressä sijaitsevat valtavat pohjavesivarannot. Nestle rakensi paikalle tehtaan ja iloisesti toimittaa pullotettua vettä kaupunkiin. Muovijäte pursuaa ovista ja ikkunoista ja edelleen suurin osa on ilman puhdasta vettä, koska pullotettu vesi on 500 kertaa kalliimpaa – KYLLÄ, 500 kertaa. Mitä, jos näille 20 miljoonalle ihmiselle rakentaisi toimivan vesijohtojärjestelmän? Business ei vain toimi niin. Tähän ongelmaan, jos joku keksii kapitalisimin opein keinon, niin takuuvarma business. On vaikea nähdä maapallon kannalta montakaan positiivista seikkaa siinä, että Suomesta rahdataan pullotettua vettä toiselle puolen maapalloa. Mutta kuka keksii, miten tehdä rahaa rakentamalla vesijohtoverkosto Lagosiin?

Koulutuksen ja terveydenhuollon merkitys

Malawissa vain joka kymmenes 15-50 -vuotias oli suorittanut toisen asteen koulutuksen (tieto vuodelta 2015). Tiedämme Suomessa, että karsimalla tänä päivänä esimerkiksi nuorten mielenterveydestä säästämme tänä vuonna, mutta hukkaamme rahaa valtavasti enemmän seuraavan 20 vuoden aikana (90-luvun laman opetukset). Silti teemme ratkaisuja edelleen, joiden tiedämme olevan turmiollisia yhteiskunnallemme pitkällä tähtäimellä – syystä, että juuri tänään rahaa ei ole. Malawissakin tiedetään, että koulutukseen kannattaisi panostaa. Mutta se ei nykytilanteessa ole mahdollista. Ja kun se ei ole mahdollista, miten voimme olettaakaan, että sillä koulutustasolla voisi rakentaa toimivan yhteiskunnan ja liike-elämän. Jos me haluaisimme auttaa Malawia pitkällä tähtäimellä, rakentaisimme kouluja, palkkaisimme opettajia ja tekisimme koulutuspolusta ilmaista. Ongelma on, ettei se ole länsimaiden etu. Länsimaiden etu on hukata esimerkiksi Ranskan ylijäämävilja kehitysapuna Afrikkaan (pitää samalla ranskalaisten viljelijöiden elinkeinosta huolen), kuin parantaa paikallista tuotantoa. Länsimaiden etu on mennä itse Afrikkaan kaivamaan mineraalit jatkokehitykseen länsimaihin ennemmin kuin päästää yhteiskunta siihen pisteeseen, että siellä business hoitaisi jatkojalostuksen paikan päällä ja tuottaisi hyvinvointia vaikkapa Malawiin. Ehkä maailman silmät ovat avautuneet pakolaiskriisin myötä ja ymmärrämme, että pitkällä tähtäimellä voikin olla myös länsimaiden ainoa vaihtoehto, että Afrikassa yhteiskuntarakenteet olisivat toimivampia. Terveydenhoito on toinen asia, johon kannattaisi meidän länsimaiden panostaa köyhissä maissa. Eliniän odote esimerkiksi Malawissa on järkyttävän alhainen lapsikuolleisuuden ja HIV:n takia. Sen takia BKT ei pääse nousemaan ja äidit pysyvät kotona synnyttämässä lisää lapsia (keskimäärin 1. lapsi 15-vuotiaana).

Median luomat mielikuvat vääristävät maailmaa

Meksiko, Kolumbia ja Sri Lanka nousivat suosikkimaiden joukkoon (ja moni paikka Afrikasta). Jos uskoisi median voimaan, niin Kolumbiassa räjähtelee koko ajan ja Meksikossa huumejengit teurastavat ihmisiä päivittäin. Ei savua ilman tulta ja moniongelmaisia maita, mutta silti aika lailla yksipuolinen näkemys. Lima, Bogota, Medellin, Cali, Quito, La Paz, Mexico City – kaupunkeja, joissa kävelimme päivät kaduilla, matkustimme paikallisliikenteessä busseilla ja metroilla, yöllä kävelimme ravintolasta kotiin, tapasimme punkbaareissa paikallisia jne. Meidät jopa bongattiin Medelinissä suomalaisina baarista ja saimme kutsun muutamaksi päiväksi paikallisen pariskunnan kotiin vieraaksi. Kuka antaisi Suomessa kotinsa avaimet yhden kerran tapaamalleen kolumbialaiselle pariskunnalle ja kertoisi, että me mennään töihin, olkaa kuin kotonanne ja tavataan illalla? Tietenkin kyselimme, missä voi liikkua turvallisesti ja missä ei, muttei meitä kertaakaan ryöstetty. Toisin kuin Malesiassa tapaamamme pariskunnan vanhemmat, jotka olivat sitä mieltä, että Suomi on vaarallinen maa, kun heidät oli ryöstetty Helsingissä vierailun aikana. Jos luet USA:n ulkoministeriön matkustustiedotteita, siellä kehotetaan välttämään Helsingin rautatieaseman ympäristöä yöaikaan samalla vakavuudella kuin vaikkapa Liman keskustan tiettyjä paikkoja. Itse tunsin reissussa oloni kaikesta turvattomammaksi kävellessäni Los Angelesin katuja mielisairaalahoitoa tarvitsevien (mutta sitä vaille jäävien) sekopäiden joukossa. En olisi arvannut reissuun lähtiessäni.

Korruptio

Suomi on huikean hieno maa monessa mielessä ja korruptio on täällä minimissään. Tämä on yksi monista asioista, joista koen ylpeyttä meidän yhteiskunnassamme. Tästä voisi myös kirjoittaa vaikka useamman kirjan, mutta pidättäydyn parissa inhimillisessä esimerkissä. Juttutuokio kaakkoisaasialaisen poliisin kanssa paljasti, miten syvälle pesiytyneestä tavasta on kyse. Poliisisetä oli ottanut valtavasti velkaa, jotta sai maksettua itsensä poliisikouluun. Sieltä päästyä oli aivan normaalia, että rahat pitää jotenkin ansaita takaisin. Eli kadulle pysäyttelemään liikennettä. Ei hän edes ajatellut siinä olevan mitään väärää. Kun vaikkapa Boliviassa pääset hyviin töihin valtiolle, on vaikeaa luottaa ihmisiin, joilla ei ole mitään. Siksi on helpompi palkata ympärille tuttuja ja sukulaisia. Ongelma on, että vain tutut ja sukulaiset saavat siten myös valtion työpaikkoja ja vain heidän elintasonsa on varmistettu. Inhimillistä, mutta tuloksetonta. Ja kehä pyörii ympyrää – aina kun joku paljastuu, seuraava tekee saman. Trumplandia onkin sitten jo aivan eri asia. Siellä voit paljastua huoletta, sillä tarpeeksi suurella omaisuudella sinulle ei käy kuinkaan. Jotenkin tuntuu, että tässäkin se Suomen ilmainen koulutus puree aika hyvin. Meillä ihmiset on opetettu pienestä pitäen ajattelemaan eri näkökulmista ja tunnistamaan asioita yhteiskunnassa. Ei menisi läpi, vaikka nyt Osuuskauppojen hallintomalli suhteellisen kyseenalaiselle näyttääkin. Olisiko koulutuksen lisäksi muita näkökulmia korruption kitkemiseen pitkällä aikavälillä?

Kaikilla teoilla on merkitystä

En ala tässä tekstissä vuodattamaan kaikkea ahdistustani ilmoille. Toivon, että keksisimme keinoja, joilla liiketoiminta voi kehittyä maapalloa säästäen, koska uskon aidosti muussa tapauksessa ajavamme miinaan. Tiedän, että yksittäisellä teolla ei maailma pelastu, mutta toisaalta ainut tapa on, että jokainen tekee pieniä yksittäisiä tekoja. Maailmassa on noin 125 valtiota, joiden väkiluku on Suomea pienempi. Nämä maat yhdessä olisivat maailman kahdeksanneksi suurin valtio Nigerian jälkeen. Missä menee raja, kuka voi sanoa, ettei minun tekeminen vaikuta? Voivatko nämä kaikki 125 valtiota sanoa, että kunhan Kiina ja Intia vähentäisivät luonnonvarojen kuluttamista? Samaan aikaan yksittäinen intialainen ihminen katselee yksittäistä suomalaista ja miettii, että miksi tuo suomalainen saa käyttää maapallon varoja moninkertaisesti minuun verrattuna? Puhumattakaan, jos tämä intialainen haluaisi elää, kuten qatarilainen. Siihen tarvittaisiin jo kuusi maapalloa. Tai voiko kiinalainen 5 miljoonan ihmisen kaupunki jättäytyä talkoista pois sanomalla, että Kiina on iso maa ja meitä on vain 5 miljoonaa, niin ei meidän tekemisellämme ole väliä. Lopulta jäljelle Kiinasta jää vain kymmenkunta kaupunkia, jotka ovat niin isoja, että heidän valintasa merkitsevät Kiinan kannalta. Ja näitä 10 kaupunkia sitten koko maailma kyttää ja odottaa niiden pelastavan maapallon? Ei se niin vain toimi. Kaikkien on otettava vastuuta.

Me suomalaiset olemme onnellisessa asemassa. Meillä on mahdollisuus menestyä ja kehittää uutta. Suomi on paras valtio asua ja elää. Meidän isoisovanhempamme olivat fiksua porukkaa, kun luottivat demokratiaan, oikeusvaltioon, koulutuksen ja terveydenhuollon tärkeyteen. Nämä ovat asioita, jotka ovat nostaneet elintasomme suorastaan käsittämättömän hyvälle tasolle, jos asiaa tarkastelee suurimmasta osasta maailman valtioita. Lähes miljardi ihmistä elää köyhyydessä – sellaisessa köyhyydessä, jota emme voi edes käsittää. Ehkä meidän hyvinvoivasta yhteiskunnasta joku on niin fiksu, että tekee itsestään rikkaan keksimällä liiketoimen, joka pelastaa maapallon. Keksikää ideoita, jotka oman yrityksen sisällä kasvattavat liiketoimintaa maapalloa säästäen tai omaavat potentiaalia ihan uuteen liiketoimintaan maapalloa pelastaen.